Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Tykkään tehdä kortteja ja välillä tulee askarreltua muutakin. Kissoista pidän myös, erityisesti omista pallerosta. Meillä asustelee kissat Emma ja Kalle. Sekä satunnaisesti heidän serkkunsa Junnu.

Lomailua

Käytiin tammi-helmikuun vaihteessa Lontoossa. Oli mukava käydä siellä pitkästä aikaa, moni asia oli muuttunut ja ehkäpä sitä itsekin on vähäsen muuttunut...

 

Käytiin yhtenä päivänä Greenfordissa Hobby Craftissa ja sieltä tuli osteltua kaikenlaista. Tarkoituksena on skräpätä reissusta tuo albumi, kun on sopivasti tehty Portobello sarja brittien juhlavuoden kunniaksi.

 Lehtiä piti tietysti ostaa, kun ovat niin paljon edullisempia siellä kuin täällä.

Käytiin yhtenä päivänä British Museumissa, tulevat olympia- ja paraolympiamitalit olivat jo esillä.

 

Museosta  pois tullessa kävin Blade Rubber Stampissa. Niistä ostoksista en muistanut ottaa kuvaa, mutta ei sieltäkään tarvinnut tyhjin käsin tulla pois.

Viimeisenä iltana kun oltiin käyty syömässä, hotelliin tullessa oli oikein juhlavalaistus.

Tiedemuseoon mentässä oli yhdellä bussipysäkillä seuraavanlainen "mainos". Myasthenia Gravis ei ole kovin yleinen sairaus.

 

 

Tiimarin ale

Tiimarissa on nyt joululeimasimet -70 %:n  alessa. Hamstrasin muutaman.. lisäksi löytyi muutakin mitä en viitsinyt kuvata, mutta ostaa piti kun halvalla sai :) Tuleehan se seuraava joulu aikanaan.

Ennen reissulle lähtöä mies kyseli, että haluanko Vagabondin? Olin kahden vaiheilla, kun mietin että käytänkö nyt sitä sitten tarpeeksi. Ennenstään kun löytyy Cuttlebug että Big Shot. Sitten muistin Sinellin leimojen keräyskortin, että sehän on melkein täynnä ja saan -10 % alennuksen. Se sitten ratkaisi asian ja kun toinen halusi sen ostaa. 

Tarrat ei vaan tahdo pysyä. Onko muilla sama ongelma?

Ostoksia Paperinauhasta...

Jokin aika sitten tilasin pitkästä aikaa Paperinauhasta. Tulikin melkoinen kasa :)

Kallekin sai oman osansa paketista. Ei laatikkoa, etteikö sitä testattaisi. Paperipussit ovat myös aivan ihania.

Herra on alkanut rauhoittua, vaikka välillä adhd näyttää vaivaavan.

Askartelukirppiksellä

Lauantaina tuli käytyä Vantaalla Sinellissä ja askartelukirppikseltä. Sieltä löytyikin kaikenlaista mukavaa

Lekman laatikko

Ikean kuvastoa selatessa, huomasin tämmöisen Lekman laatikon. On juuri sopivan mittainen skräppipapereille. Tosin painavaksi kyllä tulee

Kädentaidon messut

Käytiin Wanhassa Satamassa kädentaidon meissuilla. Oikeastaan ei ollut tarkoitus ollenkaan mennä,mutta sitten ehdotin miehelle että lähdetäänkö käymään. Samalla reissulla käytiin myös Jumbossa.

Sinellin ostokset:

Ökömökön ostokset:

Vanhenemislahja

Sain kuun alussa tällaisen synttärilahjan mieheltäni. Olin jo jokin aika kuolannut Cuttlebugin pitkiä leikkuulevyjä ja Heinikkaan laitoin tilauksen, vähän muutakin siinä samalla kun ei itse tarvinnut maksaa

Ja vielä tuli kaupan päällisiä...

Ja pitihän itse ostaa itselle lahja... Paperellasta tuli nämä.

 

Ostoksia kotimaasta

Ekaa kertaa tänä vuonna tilasin kotimaisesta nettikaupasta. En ole tieten tahtoen boikotoinut, ei ole vaan innostanut tilaamaan. Mutta tästä se putki taas aukeaa :) Tällä kertaa oli vuorossa Taitopuoti Paperinauha

Tekstileimasimia

Taas on ollut hiljaisempaa tällä rintamalla. Välillä tuntuu että elämä on pelkkää työtä ja yötä. Ja sitten varjostaa isoisän huono tila. Lääkäri ei ole antanut paljoa toivoa. Loppu voi tulla milloin vain.

Mutta iloisempiin asioihin... Tilasin jokin aika sitten Saksasta tekstileimasimia Stempelkelleriltä.

Viimeisin leluni

Ostin jo viime kuussa pienen ompelukoneen. Sillä pystyy ompelmaan ihan vaativampia juttujakin, vaikka mulla on mielessä lähinnä korttien ompelu. Eikä hintakaan päätä huimannut 49,90. Leveyttä sillä on 30 cm.